Skip to main content

Liian alhainen arvio pysyvästä haitasta ja haittakorvaus

On hyvin tavanomaista, että haittakorvaus pysyvästä haitasta maksetaan vakuutuslaitoksen itse tekemän yksipuolisen arvioinnin perusteella. Haittakorvaus jää  kokemuksemme mukaan tällöin pääsääntöisesti liian alhaiseksi.

On todella yleistä, että sinua hoitavan lääkärin arvio saamastasi pysyvästä haitasta poikkeaa merkittävästi vakuutusyhtiön oman ns. asiantuntijan tekemästä haitta-arviosta. Usein nämä vakuutuslääkärit eivät todennäköisesti ole edes tavanneet potilasta kun antavat oman arvionsa. Tämä johtaa myös siihen, että sinulle maksettava haittakorvaus jää liian alhaiseksi.

Haittakorvaus on korvaus menetetystä elämänlaadusta

Pysyvästä haitasta maksetaan haittakorvaus. Haittaluokkia on yhteensä 20 ja ne on määritelty valtioneuvoston asetuksessa haittaluokituksesta. Haittaluokka on määritelty haittaluokituksessa joko tarkasti tai väljemmin kuvaamalla vamman tai sairauden aiheuttaman toiminnanvajauksen eri asteita. Useimmiten pysyvä haitta-aste voidaan määrittää vasta, kun tapaturmasta on kulunut vuosi. Jos haitta kuitenkin pahenee vähintään kahdella haittaluokalla, haittakorvausta voidaan korottaa.

On varsin todennäköistä ja tavanomaista, että saamasi pysyvä haitta heikentää elämänlaatuasi koko loppuelämäsi ajan. Tämän johdosta siitä maksettavan haittakorvauksen tulisi vastata vammoista sinulle aiheutuvaa todellista vaivaa.

Pysyvästä haitasta voidaan maksaa haittakorvaus useista vakuutuksista

Moni ei itse asiassa tiedä, että pysyvästä haitasta voi saada korvauksia lakisääteisten vakuutusten kuten liikennevakuutuksen, työnantajan tapaturmavakuutuksen lisäksi myös muista vakuutuksista kuten potilasvakuutuksesta, vastuuvakuutuksesta. Esimerkiksi luottokortteihin liitettyihin matkavakuutuksiin tai lainaturvavakuutuksiin on usein sisällytetty tapaturmaista pysyvä haittaa koskeva korvaus.

Vahingon sattuessa on siis aina hyvä selvittää omien vakuutusten kattavuus, sillä niissä saattaa helposti olla kyse merkittävistä summista, joiden avulla vammasta toipuminenkin varmasti helpottuu. Sinun ei kannata myöskään luottaa siihen, että vakuutusyhtiöt huolehtisivat omatoimisesti sinulle kuuluvien korvausten määrittämisestä ja maksamisesta. Käytännössä vahingosta ilmoittaminen ja pysyvän haitan perusteella haittakorvausten vaatiminen jää vahingoittuneen ihmisen itsensä vastuulle. Vahinkoilmoitus kannattaa siis tehdä kaikkiin vakuutusyhtiöihin, joissa sinulla on vakuutuksia mahdollisimman nopeasti vahingon sattumisen jälkeen.

Haittakorvausta koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta

Vakuutusyhtiön haittaluokkaa ja haittakorvausta koskevaan päätökseen on kuitenkin mahdollista ja usein myös erityistä syytä hakea muutosta. Valitusmahdollisuuksia ja -reittejä on henkilövahinkoasioissa useita, joten sinun kannattaa pyytää asiantuntijaa arvioimaan onko pysyvää haittaa koskevalle muutoksenhaulle perusteita.  Asiaan perehtynyt ammattilainen osaa ottaa muutoksenhaussa huomioon ja  vedota merkityksellisiin seikkoihin, jolloin haittaluokan ja haittakorvauksen korottamiselle on parhaat edellytykset.

Ota rohkeasti meihin yhteyttä ja selvitetään oletko oikeutettu lisäkorvauksiin pysyvästä haitasta. Voit esimerkiksi jättää pelkän soittopyynnön alla olevalla lomakkeella ja asiakaslupauksemme mukaisesti soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pikaisesti.

Laati: Ilari Lehtinen

Jätä puhelinnumero, niin otamme Sinuun yhteyttä.

Alustava neuvottelu on aina maksuton.